Tietojenkäsittelyn koulutus – Tradenomi

Tietojenkäsittely on erityisesti Suomessa ollut suosittu opiskeluaine. Ammattikorkeakoulujen tietojenkäsittelyn koulutusohjelmasta valmistutaan tradenomiksi ja tarkemmalta nimeltään tutkinto on IT-tradenomi. Valmistuttuaan IT-tradenomi voi toimia yhdessä asiakasyritysten kanssa, kehittäen erilaisia tietojenkäsittelyjärjestelmiä parantaakseen yrityksen liiketoimintaa. Ammatissa työskennellään läheisesti ihmisten kanssa, vaikka tietojenkäsittely saattaakin kuulostaa ns. nörtin hommalta ja hieman antisosiaaliseltakin valinnalta. Tämä on kuitenkin silkkaa harhaluuloa, sillä tietojenkäsittely (toiselta nimeltään käpistely ammattilaisten keskuudessa) voi olla parhaimmillaan hyvinkin palkitsevaa!

tradenomi

Missä kaikkialla Suomessa sitten voi opiskella tietojenkäsittelyä? Alta voit lukea suurimmista kouluista, joista voi valmistua tietojenkäsittelyn tradenomiksi. Tarkemmat hakuohjeet voi löytää Opintopolku -sivuilta.

Haaga-Helian ammattikorkeakoulu

Haaga-Helia on pääkaupunkiseudulta löytyvä ammattikorkeakoulu, joka aloitti toimintansa vuonna 2007. Tietojenkäsittelyn opinnot suoritetaan Pasilan toimipisteessä, ja opinnot voi suorittaa joko päivätoteutuksena tai monimuotoisesti, joten opiskelu sujuu vaikkapa työnkin ohessa. Haaga-Heliassa on myös mahdollisuus suorittaa opinnot ns. FastTrack-ryhmässä jolloin esimerkiksi tradenomin tutkinnon voi suorittaa nopeutetussa aikataulussa eli jopa 2 tai 2,5 vuodessa. Sen lisäksi tutkinnosta voi tehdä suurenkin osan verkko-opintoina.

Opintojen aikana keskitytään laajalti myös liiketoimintaosaamiseen. Opiskelijat voivat keskittyä neljään eri profiiliin haluamallaan tavalla:

  • Digitaaliset palvelut
  • Ohjelmistotuotanto
  • ICT-infrastruktuurit
  • ICT- ja liiketoiminta

Oulun ammattikorkeakoulu

Jos satut asumaan hieman pohjoisemmassa Suomea, voi Oulun ammattikorkeakoulu olla sinulle parempi paikka opiskella. Oulun ammattikorkeakoulussa opiskelijat pääsevät tietojenkäsittelyn tradenomin koulutuksessa osaksi erilaisiin projekteihin, kuten suunnittelu- tai toteutusprojektit. Täällä voi myös erikoistua esimerkiksi pelikehitykseen tai suunnitella ja kehitellä omaa yritysideaansa.

Kuten Haaga-Heliassa, opintopisteitä kertyy täälläkin opintojen aikana 210 noin 3,5 vuoden aikana. Osa opinnoista tehdään englannin kielellä ja Oulun ammattikorkeakoulu tekee yhteistyötä ulkomaalaisten koulutuslaitosten kanssa, joten opiskelijoilla on mahdollisuus myös kansainväliseen opiskelijavaihtoon tai suorittaa esimerkiksi kaksoistutkinto Saksassa.

Laurea

Vantaalla sijaitseva Laurea -ammattikorkeakoulu tarjoaa myöskin mahdollisuuden opiskella tietojenkäsittelyä. Perustutkinnon lisäksi voi suorittaa täydentäviä opintoja yhteensä 60 opintopisteen verran ja opiskelijat voivat tutustua tarkemmin esimerkiksi web-sovellusten kehitykseen, tietoturvaan tai yritysjärjestelmiin.

 

 

 

Maistraattien tietopalvelut

Tiedon keräämistä toteuttaa monikin yksikkö ja taho, yksi näistä on Maistraattien ja Väestörekisterikeskuksen ylläpitämä lakisääteinen valtion väestötietojärjestelmä.  Tämä on sähköinen rekisteri joka sisältää tiedot kaikista suomessa asuvista suomalaisista sekä ulkomaalaisista. Rekisteriin kerätään tiedot myös rakennuksista, rakennushankkeista, huoneistoista sekä kiinteistöistä. Suomessa väestörekisterin tominta aloitti toimintansa jo niinkin aikaisin kuin 1530-luivulla. Väestötietojärjestelmän tietojen perusteella määräytyvät monet henkilön oikeudet ja velvollisuudet esimerkiksi asevelvollisuus, äänestäminen, sosiaaliturva tai vaikkapa eläkeasiat. Rekisterinpitäjä on velvollinen korjaamaan tietojen käsittelyn kannalta virheelliset, tarpeettomat, puutteelliset tai vanhentuneet tiedot ja estämään sellaisten tietojen leviämisen joka ei ole paikkaansapitävää. Rekisterin on tarkoitus olla oikeellinen ja ajantasainen jatkuvasti, ilman mitään poikkeusta!

Jokaisella on oikeus tarkistaa tietonsa maistraatista ja myös kieltää niiden luovutus. Rekistereistä tehdään erilaisia otantoja joilla pystytään hahmottamaan väestön sekä rakennusten pohjalta erilasia kohdederymiä, esimerkiksi, markkinointia, suunnittelua ja tutkimusta ajatellen. Väestötietorekisteristä on mahdollista saada tietoja sekä kansalaisen itsensä taikka viranomaisen joka niitä tarvitsee.

Tietojen keräämisen lisääntyminen yhteiskunnassa on lisännyt paljon myös negatiivistä palautetta ns. isoveli valvoo sysyteemistä, missä valtiovalta ja eri tahot tallettavat kaiken tiedon kansalaisistaan. Kuitenkaan esimerkiski maistraattien väestötietojärjestelmä ei kuulu tähän kategoriaan ja sillä on pitkä historia suomessa. Tämä rekisteri  myös antaa kansalaisille varmuuden että hänellä on oikeus esimerkiksi äänestää vaaleissa ja vaikuttaa asioihin. Maistraattien tietopalvelu järjestelmä kattaa koko ihmisen elinkaaren syntymästä kuolemaan ja pyrkien keräämään sellaista tietoa kansalaisesta joka olisi tärkeää hänelle ja helposti myös saatavilla. Maistraatit pitävät myös huolta siitä että rekisterit ovat ajantasaisia ja oikeellisia. Jo jonkin aikaa toiminnassa ollut sähköinen palvelu tuo kansalaisille joustavuutta, helppoutta ja nopeutta asiointiin. Näin henkilön on entistä helpompi tarkistaa esimerkiksi omat tietonsa rekisteristä ja ottaa yhteyttä virkailijoihin tätä kautta.

Väestötietojärjestelmään rekisteröidään esimerkiksi:

  • lapsen syntymä ja nimet
  • ulkomaalaiset
  • nimenmuutokset
  • siviilisäädyn muutokset
  • osoitteen muutokset
  • kuolintiedot
  • muut henkilötietomuutokset

 

Internet ja hakukoneiden kehitys

Jokainen on varmasti joskus miettinyt, miten olisikaan mahdollista etsiä tietoa jostain itselle täysin tuntemattomasta asiasta, jos ei olisi nettiä, ja hakukoneita. Hakukoneet ovat nykyään miltei jokaisella ihmisellä pävittäisessä käytössä, ja niiden avulla internetistä haetaan tietoa mitä ihmeellisimmistä asioista. Tärkein internetissä toimivista hakukoneista on ehdottomasti Google. Sitä käyttävät melkein kaikki netissä tietoa etsivistä. Muita suuria hakukoneita ovat esimerkiksi Yahoo, ja Bing. Googlen tavoin nekään eivät ole enää pelkästään hakukoneita, vaikka se onkin niiden pääasiallinen tarkoitus. Googlella on jo oma sähköposti, tallennusjärjestelmä Google Drive, Googlen kuvapalvelu, selain, ja jopa oma käyttöjärjestelmä, jota käytetään Chromebookeissa.

google

Google ei ole oikeastaan ollut kauaa olemassa, niin kuin ei ole ollut myöskään rajaton internet-yhteys. Google aloitti toimintansa loppuvuodesta 1997, ja lanseerasi Googlen hakukoneen vuonna 1998, eli vasta vajaa 20 vuotta sitten. Laajakaistayhteys oli internetin, ja sitä myötä tiedonhaun, ja sen menetelmien, kehityksessä merkittävin yksittäinen asia. Laajakaistayhteydet nopeuttivat internet-selaamista todella paljon, ja ne toivat nettiin kiinteän hinnan, joten enää jokainen minuutti netissä ei maksanut erikseen. Se tarkoitti, että internetiä alettiin käyttää myös kaikkeen ei-niin-tarpeelliseen, kuten viihtymiseen. Muistatko vielä niitä aikoja, kun internetiä oli mahdollista käyttää ainoastaan modeemin kautta, joka oli yhdistettynä lankapuhelinverkkoon. Internet on tullut pitkän matkan, lyhyessä ajassa. Saamme tulevien vuosien kuluessa nähdä, kuinka se kehittyy yhä enemmän. Muutokset tulevaisuudessa tulevat tosin mitä luultavimmin olemaan vähemmän näkyviä, kuin 2000-luvun alun muutokset, jotka mullistivat koko tiedonhaun.

Pelisivustojen tietosuojakäytännöt

Internetistä on tullut vuosien saatossa merkittävä osa yhteiskuntaa ja se on samalla vaikuttanut suuresti myös tiedonhankintaan ja tiedon säilyttämiseen. Moni suomalainenkin viettää aikaa netissä ja joko tiedostaen tai huomaamattaan vaihtaa tietoa sivustojen kanssa puolin ja toisin. Omaa sydäntäni lähellä ovat netticasinot, ja tässä eräänä päivänä uudelle casinolle rekisteröityessäni kävi mielessäni netin pelisivustojen tiedonsuojaamiseen liittyvät käytännöt.

Netticasinot ja pelaajien henkilötiedot

Kun netin pelisivustoille tai kasinoille liitytään, pelaajien tulee yleensä antaa omat tietonsa rekisteröitymisen yhteydessä; esimerkiksi koko nimi, osoite ja syntymäaika. Sen lisäksi pelaaja saattaa käyttää pankkitietojaan sekä luotto- tai pankkikortin tietoja talletuksia tehdessään. Asiassa ei sinänsä ole mitään uutta, onhan netissä ostaminen hyvin yleistä tätä nykyä eBayn ja Amazonin ansiosta. Silloin tällöin tulee kuitenkin vastaan nettikasinoita, jotka eivät vaikuta luotettavilta, joten ymmärrettävästi herää kysymys näiden pelisivustojen turvallisuudesta ja olisikin kiinnostavaa tietää, mihin pelaajien tietoja käytetään ja miten niitä säilytetään.

Kuten casino-neuvoja antava sivusto casinopelaajat-opas.com tietää kertoa, kaikki luotettavat kasinosivustot toimivat tunnettuja henkilötietojen suojaamiseen tarkoitettuja säädöksiä noudattaen. Itse pelaan Optibet -pelisivustolla, sillä tällä kasinolla on mahdollista pelata casinopelejä sekä lyödä vetoa urheilulajeista. Heillä on myös paras tietosuojakäytäntö, jonka olen kuunaan netin pelisivustoilla nähnyt! Tärkeintä mielestäni henkilötietojen suojaamisessa on se, ettei tietoja luovuteta muille osapuolille. Jotkut tahot tekevät näin esimerkiksi markkinointitarkoituksissa, mutta omasta mielestäni on tärkeää, että pelaaja saa itse päättää siitä, saako hän vaikkapa mainoksia muilta tahoilta kuin mihin hän on itse rekisteröitynyt. Omalla suosikkisivustollani pelaajilla on aina oikeus nähdä kaikki henkilötiedot omalla pelitililläni, jotka olen heille luovuttanut.

Henkilötietojen turvaaminen

Yksi huolenaihe, josta olen usein kuullut online casinoilla pelaavien ystävieni suusta, on henkilöllisyystodistuksen lähettäminen sivustoille netin kautta. Ihmisiä pelotellaan usein tarinoilla, joiden mukaan liitteiden kaappaaminen ja väärinkäyttäminen olisi hyvin yleistä. On kuitenkin pakko tähän väliin sanoa, että ainakaan suomalaisilla kasinoilla ei tällaista ole ikinä tullut vastaan.  Monet sivustot vaativat kotiutuksia tehdessä pelaajalta kopion hänen henkilöllisyystodistuksestaan, kuten passista tai ajokortista. Tämä on hyvin yleinen käytäntö, sillä pelisivusto haluaa tarkistaa, että voitot menevät oikealle henkilölle. Henkilötietojen lähettäminen kasinolle tapahtuu yleensä suoraan pelaajan oman pelitilin kautta, joka on ensinnäkin suojattu salasanalla. Pelaaja voi ladata asiakirjan kasinolle ja siirron aikana ulkopuolisten tahojen on lähes mahdotonta päästä käsiksi tiedostoihin. Tämän jälkeen pelisivusto voi tarkistaa pelaajan tiedot, mutta henkilöllisyystodistuksen kopiota ei käytetä mihinkään muuhun.

Jos kyseessä on tunnettu casino, voi melkeinpä olla varma, että tiedonhallinta on suojattua ja pelaajien tietoja käsitellään erittäin luottamuksellisesti. Kuten sanottua, suomalaiset nettikasinot ovat yleisesti ottaen luotettavia, mutta on hyvä muistaa, että kaikki sivustot eivät välttämättä ole yhtä hyviä kuin kotimaiset. Luotettavan sivuston tunnistaa ensinnäkin hyvätasoisesta ulkoasusta sekä siitä, että pelipaikka on avoin säädöksistä, joita se käyttää. Vaikka casinoiden käyttöehdot tuntuvat kuivalta luettavalta, on niihin kuitenkin hyvä tutustua, ettei tule yllätyksiä myöhemmin. Moni pelaaja esimerkiksi yllättyy siitä, että henkilöllisyystodistusta vaaditaan pelaajan identiteetin varmistamiseksi, ja joskus käytäntö herättää närääkin. Tietenkin yksityishenkilöt katsovat asiaa omalta kantiltaan, mutta kaikki osapuolet haluavat turvata selustansa kun tietoa ja varsinkin rahaa siirretään internetin kautta.

Tässä siis vähän yleistä tietoa netin pelisivustojen tiedon hallinnasta ja yksityisten tietojen säilyttämisestä. Oma vinkkini on se, että kannattaa valita pelipaikakseen tunnettu ja pitkään toiminut casino, sillä pelisivustot eivät pitkään pysy pystyssä jos ne eivät toimi rehellisesti!